Suhtautuminen internetiin vaihtelee huolettomasta luottavaisuudesta synkkiin orwelilaisiin tulevaisuuden maalailuihin. Välillä on vaikea hahmottaa, missä aivan oikeasti mennään. Mutta mitä ilmeisimmin sähköinen asiointi, internet ja sähköpostien käyttö luovat uusia aikaisemmin tuntemattomia riskejä.
Paljon on puhetta siitä, että sosiaalisiin medioihin tulee suhtautua varovaisesti. Ei kannata paljastaa mitään sellaista, jonka ei halua olevan kaikkien luettavissa nyt ja tulevaisuudessa. Mutta kaikki riskit eivät toteudu pelkästään käyttäjän liiallisen avoimuuden vuoksi. Sähköpostiin tulee toinen toistaan arvovaltaisempien pankkien viestejä, joissa kehotetaan kirjautumaan sivustolle tietojen päivittämiseksi. Samoin tulee viestejä, joissa käsketään klikkaamaan liitetiedostoa, jossa on tärkeää informaatiota. Kaikki ei ole, miltä näyttää. Sähköisessä maailmassa on helppo luoda luotettavalta vaikuttavia näkymiä tavalla, joka vaatisi painotuotteelta erittäin kallista ja taitavaa väärentämistä.
Tietynlaiset tietoturvan perustaidot täytyy todellakin lisätä osaksi kansalaistaitoa. Pidättyvyys tietojen antamisessa ja riskiviestien tunnistaminen on osa tätä taitoa. Myös palomuurin ja virustorjunnan merkityksen ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää. Todennäköisesti nuoremmalla polvella on jo opittuna ymmärrys näiden seikkojen suhteen. On kuitenkin väärin olettaa, että kaikilla opiskelijoilla on luonteva suhde tietotekniikkaan. Etenkin aikuiskoulutuksessa on paljon ihmisiä, jotka ovat eläneet lapsuuttaan ja nuoruuttaan lankapuhelimen valtakaudella. Myöskään kaikki nuoret eivät ole vihkiytyneet tietotekniikan saloihin.
Käytettäessä sosiaalista mediaa opetuksessa, perehdytys tulisi rakentaa niin, että sen ”piilo-opetussuunnitelmana” on antaa tietoteknisiä kansalaistaitoja ja opettaa varovaisuutta. Tämä kuitenkin edellyttää, että opettajat ovat perillä näistä seikoista. Tällä hetkellä opettajakunnan valtaosa on lankapuhelimen aikakaudella koulutuksensa saaneita. Tietotekniikan taitoja on opeteltu sen verran kuin työssä selviäminen vaatii. Usein kuitenkin puuttuu kokonaisnäkemys, joka helpottaisi riskitekijöiden arviointia ja tunnistamista.
Laitteiden hankita opetuskäyttöön on tänä päivänä itsestään selvä asia. Jonkinlaista käyttökoulutustakin on saatavissa, mutta kuka huolehtii siitä, että ihmiset todella ymmärtävät, mitä ovat tekemässä? Työtä ja haasteita riittää. Laitteistoinvestoinnit ovat hallinnollisesti helppo asia. Kuitenkin, kun aletaan puhua työajasta ja koulutuksesta, aletaan tulla hallinnollisesti sumeamman logiikan piiriin. Nykyajan työelämänhän on ulosmitannut ns. löysät ja samalla vienyt useimmilta mahdollisuuden aidosti omaksua uutta ja kehittyä työssään työajalla.