Australiassa matkapäivä 6

Australian luterilaisuuden historiaan tutustuminen aloitettiin arkistosta. Arkiston hoitaja Lyan Kupke johdatteli meidät aiheeseen. Australian luterilaisen kirkon arkistoon n koottu tietoa ja muistoja luterilaisuuden vaiheista Australiassa. Ensimmäiset luterilaiset olivat nousseet maihin 1838 näillä seuduilla paetessaan painostusta Euroopassa.

 

Lounasta nautittiin risteilyllä, jossa kohokohtana piti olla delfiinit. Ja kyllähän niitä näkyikin. Kiitos kuvasta Don. Hän jaksoi päivystää kameran kanssa, kun itse keskityin syömään haita.

 

 

Lounaan jälkeen tutustuimme luterilaiseen vanhusten palveluyksikköön. Konseptina oli se, että ikääntyvä ihminen voi asua yksikössä loppuikänsä. Palveluita löytyi itsenäisestä tuettuun asumiseen ja hoivaosastoon. Paikka oli viehättävä, muttei mitenkään radikaalin uudenaikainen. Sinänsä kanttiinin juomavalikoima oli mielenkiintoinen.

 

 

 

 

Päivä päättyi vierailuun ensimmäisten luterilaisten siirtolaisten kirkon ja hautausmaan paikalla. Siellä Don otti mukavan kuvan Suomen delegaatiosta. Kuvassa Kari, Mirva ja Lea vasemmalta lukien.

 

 

Euroopasta tuotu koivu ensimmäisten siirtolaisten muistomerkillä.

This entry was posted in Matkustaminen, Uncategorized and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>