Vaivaisukko soittaa

Sosiaalisten medioiden konsepti näyttää laajenneen myös nettiradion puolelle. Radionomy sivusto rarjoaa tällaista palvelua. Upotin sivun oikeaan laitaan yhden radiokanavan, joka soittaa pelkästään Mozartia.

Luin juuri teoksen, jossa oli käännetty uudelleen Mozarin kirjeet englanniksi (Robert Spaethling: Mozart’s Letters Mozart’s Life). Syntyi kuva nerokkaasta säveltäjästä, jonka kynästi virtasi jatkuvasti musiikkia. Välillä nerokasta, välillä ei aivan niin loisteliasta. Sosiaalisessa elämässään hän kuitenkin oli melko avuton ja hyväuskoinen. Hän ei pärjännyt kovassa pelissä, jota paikasta keisarin hovissa käytiin. Mielenkiintoinen kirja, joka ei millään tavalla anna vaikutelmaa, että Mozartin kuolemaan liittyisi mitään erityisen mystistä.

Mozart kuoli meidän näkökulmastamme nuorena, mutta tosiasiassa hänen aikanaan elinajan ennuste oli huomattavasti huonompi kuin tänään. Kuoleminen alle nelikymppisenä ei ollut mitenkään tavatonta siihen aikaan.

Lopuksi vielä yksi barokkimusiikkia soittava kanava. Kannatta tutustua.

 

Posted in Musiikki | Tagged , , | Leave a comment

Vaivaisukkokin muuttaa

Kimmeltie.net toimii webbihotellissa niin jouhevasti, että innostuin siirtämään tämänkin domainin sinne. Tämä oli helppoa siksi, että sopimukseen kuluu kolmen domainin käyttömahdollisuus. Yksi olisi siis vielä jäljellä. Päällepäin ei näy muita muutoksia kuin nopeampi sivujen latautuminen. Työhuoneen serverille jäävät vielä levytilaa syövä tiedostopalvelimet ja galleria.

Toivon mukaan nyt jää aikaa keskittyä sisältökysymyksiin. Hukkaan oman serverin ylläpito ei ole kuitenkaan mennyt, sillä ymmärrys palvelinten ja erilaisten verkkoratkaisujen suhteen on lisääntynyt tuskallisen hitaasti mutta varmasti.

Posted in Harrastukset, Tietotekniikka | Leave a comment

Koulun penkillä

Olen suorittanut opettajaopintojani viime kesästä asti. Nyt on meneillään mielenkiintoinen opintojakso: Sosiaalinen media ammatillisessa opetuksessa. Olen päässyt tutustumaan sosiaalisen median, wikien ja blogien maailmaan. Olen seikkaillut myös Second lifessä. Linkitän tähän Ning-blogini, joka toimii samalla oppimispäiväkirjana kurssilla.

Posted in Koulutus | Leave a comment

Tuli muutto hotelliin

St Jörgen #7 HDRNimittäin webhotelliin. Toistuvat vaikeudet etenkin sähköpostin kanssa yhdistettynä vähentyneeseen motivaatioon istua aamuun asti koneella johtivat kimmeltien.net domainin muuttoon Zonerin webhotelliin. Palvelu on ollut ystävällistä ja ripeää. Hyvä alku ja toivottavasti loppu ymmärryksen ylittäville teknisille vaikeuksille.

Tämä vaivaisukko domaini jää edelleen laatikkoon työhuoneen nurkkaan, joten pientä virittelyä voi harrastaa edelleenkin. Tässä ei ole tuota kriittistä ja herkkää sähköpostia riesana.

Posted in Tietotekniikka | Leave a comment

Pitkämäen maisemissa

Tuulimylly

Kävimme tänään isän kotitalossa Pitkämäessä Lapinlahdella. Talo on ollut autiona jo pitkään. Se oli kesäasuntonamme vanhempien vielä eläessä. Iloksemme huomasimme, että naapurimme oli kunnostanut vanhan tuulimyllyn, joka oli ollut kaatumaisillaan aikaisemmin.

Karjaa

Paluumatkalla pysähdyimme Kiukonmäessä ihailemaan ylämaan karjaa, jota kasvatetaan eräällä tilalla.

Posted in Kotimaa | Tagged , , , , | Leave a comment

Naamakirjan osoite

My microblogging service interconnectionsOlen myöntynyt sosiaalisten medioiden suuntaan sen verran, että olen vastannut myönteisesti muutamiin kaverikutsuihin Facebookissa. En ole kuitenkaan jaksanut kovasti notkua siellä, vaan olen keskittänyt energiani tämän blogin kehittelyyn, mikä sekin on ollut kovin vaatimatonta. Minut löytää kuitenkin osoitteesta: http://www.facebook.com/kari.ruotsalainen.

Posted in Harrastukset | Tagged | Leave a comment

Luovutetun Karjalan kartat

Kartta_SalmistaVanhat menenetyn Karjalan kartat on julkistettu toimivana versiona netissä osoitteessa: http://www.karjalankartat.fi.  Äitini kotitalo Salmissa löytyy täältä. Olisin toivonut, että hänkin olisi ehtinyt katsella näitä, mutta hän on jo manan majoilla. Sukumme tietoja olen kokoamassa sivustolle http://kimmeltie.myheritage.com.

Posted in Näkökulmat | Tagged , | Leave a comment

Katastrofin jälkeen

Some computers at CERN computing centerTapahtui harrastaja-verkonylläpitäjän painajainen. Ainokaisen serverin kiintolevy alkoi iloisesti kilkattaa ja hajosi. Uuuden kiintolevyn hankinnan jälkeen alettiin sitten rakentaa järjestelmää nollasta. Samassa yhteydessä totesin, että varmuukopiointi oli määritelty tapahtuvan liian harvoin. Onneksi hukkaan meni vain pari blogijuttua ja muutaman päivän sivujen muotoilut. Työn ohessa kaiken palauttelu on kuitenkin vienyt kauan. Toivotaan, että nyt vermeet kestävät.

Posted in Tietotekniikka | Tagged , | Leave a comment

Vaivaisukko

vaivaisukkoVaivaisukothan ovat noita joidenkin kirkkojen oven vieressä seisoskelevia puisia veistoksia, jotka samalla ovat palvelleet keräyslippaina köyhille ja muille avuntarvitsijoille. Eli voidaan ajatella, että vaivaisukot ovat ensimmäisiä Yhteisvastuukerääjiä.

Minun vaivaisukkoni on kuitenkin veistos, jonka bongasin viimekesäisellä Yhdysvaltain matkalta. Se on erää kreikkalaissyntyisen miehen pihalta. Hän oli ottanut tehtäväkseen kuvata Jeesuksen elämän puuveistoksin. Lisää aiheesta Yhdysvaltain matka -blogissani tällä sivustolla.

Valitsin sen tämän sivustoni nimeksi, koska vaivaisukko kuvaa hyvin keski-ikäistyneen sivun ylläpitäjän olotilaa.

Posted in Näkökulmat | Tagged | 1 Comment

Oppia ikä kaikki

Kuten huomaat selaimen osoitekentästä, tämä sivuston osoite on muuttunut muotoon http://vaivaisukko.kimmeltie.net.

Olen jälleen ylpeä itsestäni. Sain selvitettyä itselleni kuinka muodostetaan osoitteita tyyliin: http://<joku sana>.kimmeltie.net. Se vaati virityksiä sekä IIS-serveriin että DynDns-palveluun. Voit siis käydä kokeilemassa osoittetta: http://poikakoti.kimmeltie.net. Vanhatkin osoitteet tyyliin http://www.kimmeltie.net/<poikakoti> toimivat edelleen. Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle.

Posted in Tietotekniikka | Tagged , , | Leave a comment